Joopa joo. Hain toimeentulotukea ja sain myönteisen päätöksen. Lisäksi siinä luki, että minun on etsittävä uusi asunto joka on edullisempi. Muutin kyseiseen asuntooni nyt elokuussa. Kela oli vain sitä mieltä, että pitäisi muuttaa. Ja sano että seuraavassa toimeentulotuki hakemuksessa pitää olla tosite että etsin kapunginlta edullisempaa vuokra-asuntoa.

Oikeesti… Olet asunut uudessa ihanassa kodissasi vajaa kuukauden ja nyt vaaditaan jo, että muuta pois. Kela ei missään vaiheessa kuunnellut, kun kerroin miksi olen näin kalliissa asunnossa yksin.. Se mitä elin vajaa puoli vuotta levottomalla  narkkari seudulla ja sain onnekseni uuden ihanan ja rauhalliselta paikalta olevan asunnon, niin Kela kiittää tällä tavalla.

Totesin puhelimessa Kela tättärälle, että toivon mukaan mun ei tarvitse hakea enää koskaan toimeentulotukea. Enkä myöskään saisi sitä, koska menoni pitäisi olla todella suuria että saan myönteisen toimeentulotuen.

Vielä kaihertaa se, että myönnetäänkö minulle kolmanneksi vuodeksi kuntoutustuki/työkyvyttömyyseläke. 3.9. tulee käsittelyaikaa 8vk. Onneksi syyskuu on vielä turvattu jos päätös tulee syyskuun aikana. Lokakuu onkin sitten ihan eri juttu… mutta sinne on vielä aikaa joten en viitsi edes miettiä niin kauas.

Huomaan, että kirjottelen tänne kaikkia ikäviä juttuja, mutta niinhän se on. Mitä et voi sanoa ääneen kirjoitat sen blogiin.

Onko teistä kela oikeudenmukainen? Onko sinulla ollut hankaluuksia kelan kanssa?