Meni hieman kauemmin kirjoittamisessa mitä oli tarkoitus. Psykiatrilla kävin. Kahden lääkkeen alas ajo. Ei kumminkaan päällekkäin vaan vuoron perään. Yksi lääke kerrallaan. Yhtä lääkettä joudutaan nostamaan aika rankalla kädellä, että pakka pysyy kasassa.

Tässä on riimejä pyöriny päässä jo jonkun aikaa. Saa nähdä millon saan paperille ajatukseni. Aina kun tekstiä olis tulossa niin eipä ole paperia ja kynää. Ajatukset juoksee niin kovaa vauhtia, että se vaatii melkeenpä tietokoneen jotta pysyy mukana mitä runosuoni tuo.

Kävin Suvimäen klubitalolla tällä viikolla ja alan käymään ainakin siellä kerran viikossa. Tuntu just mun jutulle, kun kävin siellä. Ei tarvinnut miettiä kahta kertaa alanko käymään vai en.

Telkkarista olen seurannut Vain Elämää sarjaa ja voin kertoa, että katson sen aina tallenettuna. Kelaan kaikki kohdat pois paitsi Cheekin esiintymisen. Kun se on nähty voi ehkä jälkeenpäin katsoa koko jakson. Ne Cheekin vedot on mun mielestä vaan parhaat koko formaatissa. Minkäs sille voi, kun fani olen.